fbpx
Hautakivimallimme ovat tilattavisa netistä. Tutustu mallistoomme alla.

HAUTAKIVEMME JA MUISTOMERKKIMME

Absentuksen hautakivet ja muistomerkit ovat ajattomia taideteoksia. Hautakiviemme uniikki muotoilu kertoo tarinoita läheisistämme, jotka tuovat mieleen kauniita muistoja yhdessä vietetyistä hetkistä. Muistomerkkiemme ainutlaatuinen muotoilu tukee muistamisen rituaaleja, kuten kynttilöiden sytyttämistä ja kukkien viemistä haudalle. Tuotteidemme koko elinkaaressa kiinnitetään erityistä huomiota ekologisuuteen. Käyttämämme materiaalit ovat laadukkaita, kierrätettäviä, ja ne ikääntyvät luonnollisen arvokkaasti.

Upea mallistomme on helposti muokattavissa. Autamme mielellämme suunnittelemaan malleihimme pohjautuvan muistomerkin. Hautakivemme ovat helposti muokattavissa yksilöllisiksi, esimerkiksi materiaalien, koon sekä koristeellisten yksityiskohtien osalta.

Absentuksen hautakivien design on saanut tunnustusta ja kiitosta. Muun muassa hautakivimallimme Copenhagen voitti yhteispohjoismaisen hautakivien suunnittelukilpailun Tanskassa 2017.

Tutustu mallistoomme alla